maanantai 13. kesäkuuta 2016

Kattoremontti alkanut!

Kattoremontti alkoi toukokuun lopussa. Sitä oli johtokunnassa suunniteltu jo 1990-luvulta alkaen. Tiilet olivat pahasti sammaloituneet ja alemmat rakenteet lahonneet. Vuotava vesi aiheutti vahinkoa sisätiloissa. Ely-keskuksen avustus mahdollisti vihdoin kattoremontin toteuttamisen. Tukea saatiin myös Padasjoen Säästöpankki-säätiöltä. Talkoolaiset olivat keränneet rahaa kattoremonttiin myymällä lehteä, lettuja, leivoksi ym. museon tapahtumissa monina vuosina. Kiitos kaikille tuesta! Tukea tarvitaan myös jatkossa, kun sisätilat järjestetään uudelleen. Yläkertaa ei voi esitellä vieraille tänä kesänä, koska tavarat on pakattu laatikoihin kattoremontin alta. Kesän aikana uutta näyttelyä on kuitenkin tarkoitus koota ja avajaiset pidetään heti, kun näyttely on valmis (mahdollisesti syksyllä 2016 tai keväällä 2017).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti